marjatta.teirila

Kaikki kurssit tekijältä marjatta.teirila

Musiikkikerho-ohjaajan valmistava koulutus

Musiikkikerho-ohjaajia tarvitaan, jotta mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuisi kansalaisten kesken myös musiikkiharrastuksen osalta ikään, sukupuoleen, etniseen taustaan, perheen sosioekonomiseen asemaan jne. katsomatta.

Sanaton viestintä on taidelaji

Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Vai onko?

Taiteitten avulla vuorovaikutus onnistuu silloinkin, kun sanat eivät riitä tai ne puuttuvat kokonaan.

Apus-tulkki

Apus-tulkki

– auttaa tunnistamaan kysymykset
– pukee kysymykset sanoiksi
– ohjaa vastausten äärelle
– auttaa valitsemaan parhaat vastaukset

Musiikkipolku

Sen varrelta voit pomia tietoa musiikista ja sen tarjoamista mahdollisuuksista harrastuksena, huvina ja jopa hyötyinä.
Koko polun päästä päähän kulkemalla rakennat perustan musiikilliselle yleissivistyksellesi ja luot edellytyksiä myös aktiiviselle musiikin harrastamiselle.

Musiikin hahmotusaineiden kertauskurssi

Kurssi soveltuu  konservatorioiden valintakokeisiin valmentautumiseen ja koko taiteen perusopetuksen musiikin perusteiden oppimäärän kertaamiseen.

Sävellystyökalujani soitinmusiikkiin

Erikoistuminen on toisinaan tarpeen, mutta liian varhain jopa haitallista. Tämän aineiston avulla luodaan pohjaa niin monipuolisille musiikkitaidoille, että niiden avulla syntyneet instrumentaalikappaleet on mahdollista soittaakin.

Ensimmäiset sävellystyökaluni

Nuottikirjoituksella merkitään muistiin melodioita, rytmejä ja niiden esitystapoja. Se on säveltäjän keino välittää ajatuksensa sävellystensä esittäjille.

Artikkelit kirjoittajalta marjatta.teirila

Tervetuloa oppimaan ja harrastamaan – Marjatta Teirilä esittäytyy

Opettajan CV ja esittäytyminen

Olen Marjatta Teirilä, helsinkiläinen 50-luvun kasvatti. Kirjoitin ylioppilaaksi Käpylän yhteiskoulusta 1969. Kouluaikanani harrastin kaikkea mahdollista. Varhimpina kouluvuosinani käytin eniten aikaani klassiseen balettiin, myöhemmin soittoon, kuorolauluun ja luonnontieteellisiin harrastuksiin. Kahdeksanvuotiaana alkanut pianoharrastukseni sai 18-vuotissyntympäiväni keväänä rinnalleen oboen soiton. Se pääaineenani aloitin
opiskeluni Sibelius-akatemiassa syksyllä 1969.

Soitonopettajan tutkinto, Sibelius-Akatemia, Helsinki 1975

Opiskeluaikanani tein täydentäviä sivuaineopintoja musiikkiterapiasta opettajanani ja ohjaajanani lehtori Petri Lehikoinen. Itä-Helsingin musiikkiopistossa oli 1970-luvun alussa ilmennyt tarvetta myös terapeuttisesti suuntautuneeseen opetukseen. IHMO:n perustaja ja silloinen rehtori säveltäjä Ahti Sonninen, kuultuaan kiinnostuksestani terapiaan, pyysi minut kokeiluluonteisesti toteuttamaan suunnitelmiani oppilaitokseensa. Toimin siellä tuntiopettajana, ja osan tunneistani myös terapeuttisia sovelluksia kehittäen, yli kymmenen vuotta. Pitkäaikaisin yhtäjaksoinen palvelussuhteeni on sittemmin ollut Helsingin Konservatoriossa, jossa aloitin työni keväällä 1981 ja jatkoin sitä elokuuhun 2017, eli eläkkeelle jäämiseeni asti.

Diplomitutkinto, pääaineena oboensoitto, Sibelius-akatemia, Helsinki 1984

Aloitin tohtoriopintoni Sibelius-akatemiassa välittömästi diplomitutkintoni jälkeen. Tutkimusaiheenani oli puhallinsoitinten opetusta tukeva muusikoiden työfysiologia. Vaikka pedagogiikka olikin tuolloin virallisesti opintojeni pääaine, väitöskirjani ohjaajan dos. Yrjö Salorinteen ennustus kävi toteen, kun aloitin sivuaineenani fysiologian perusopinnot:” Kun annat fysiologialle pikkusormen, sillä on tapana viedä koko käsi.” Niinpä sitten kävi, etten malttanut lopettaa opintojani Kruununhaassa Siltavuorenpenkereellä (Helsingin yliopiston silloinen lääketieteen teoreettisen opetuksen kampus) opintosuunnitelmaani kirjattuihin fysiologian perusopintoihin. Tiedonhaluni kasvoi opiskellessani ja tutkiessani. Sillä tiellä olen
edelleenkin.

Lähes välittömästi esiteltyäni jatko-opinto- ja tutkimussuunnitelmani Sibelius-Akatemiassa minut kutsuttiin sinne puhallinpedagogiikan vastuuopettajaksi. Opetusmääräykseeni oli opetusaineikseni kirjattu pedagogiikan lisäksi seminaarien ja opinnäytetöiden ohjaus sekä musiikkilääketiede. Käytännössä kysymys oli muusikoiden ergonomiaa tukevasta työfysiologiasta, minkä itse olinkin nimennyt opintojaksojeni suunnitelmaan. Eihän minulla ollut sen paremmin ennestään, kuin edes sunnitelmissani, kliinisiä opintoja. Opetusmääräyksen nimikkeet kuitenkin jäivät silleen, protestoinnistani huolimatta.

Aloitin väitöskirjatutkimukseni haastattelemalla puhallinsoiton opettajia. Puhelimitse tavoittamani muusikot suhtautuivat yhteydenottooni myönteisesti, niin Sibelius-akatemiassa kuin muissakin
pääkaupunkiseudun oppilaitoksissa. Keskeinen kiinnostuksen kohteeni oli se, mistä he olivat saaneet sen fysiologisen tietämyksensä, jonka varaan puhaltajat soittamisen opettamisensa rakensivat. Kysyin myös, pitivätkö he omaansa – ja myös kaikkiaan olemassa olevaa – fysiologista tietämystä työnsä kannalta riittävänä.

Näkemykset tiedon riittävyydestä jakautuivat kolmeen ryhmään:

1) oman tietämyksensä riittäväksi kokeviin,

2) niihin, jotka uskoivat lääkäreiden tietävän riittävästi, vaikkeivät oman tietonsa tason uskoneetkaan olevan kylliksi kattava kaikissa tilanteissa ja

3) niihin, jotka olivat sitä mieltä, ettei heidän omaa tietovarantonsa
riitä opettamisen tarpeisiin. Lisäksi he olivat vakuuttuneita siitä, ettei yleensäkään tutkittua tietoa ole alan fyysisestä suorittamisesta tarpeeksi kellään.

Kahden ensimmäisen ryhmän vastaajille tuntui lisäksi toiminnallisen tutkimuksen käyttämä terminologia olevan vierasta. Siksi oli mahdollista, etteivät kysymysten tulkinnat olleet yksiselitteisiä ja sen seurauksena vastauksetkaan eivät olleet vertailukelpoisia
keskenään ilman selventäviä lisäkysymyksiä. Näistä kysymyksistä laadimme lomakkeet, joita jätimme orkesterien muusikoille täytettäväksi heidän työpaikoilleen, eli Helsingissä toimiviin ammattiorkestereihin. Kirjalliset vastaukset saimme noin puolelta orkestereiden koko soittajistoista, kaikki soitinryhmät mukaan lukien (Teirilä 1998,Teirilä ja Salorinne 1990).

Puhallinmuusikoiden vastaukset työn kuormittavuutta koskeviin kysymyksiin olivat alkuhaastattelussa olleet melko epäjohdonmukaisia, jopa keskenään ristiriitaisia. Rasittumiskokemusten subjektiivinen moninaisuus johti turvautumaan kolmannen tieteenalan asiantuntemukseen. Eri soitinten äänen tuottamisen vaatimasta voiman käytöstä saimme luotettavia viitteitä musiikkiakustiikan asiantuntijoilta, ennen muuta prof. Matti
Karjalaiselta, jonka laboratoriossa Teknillisessä korkeakoulussa (TKK) tein akustisfysikaaliset mittaukset lisensiaattityötäni varten. Niiden ja kirjallisuuden perusteella sain varmuuden siitä, että mittaustulokseni sittenkin olivat puhallinten kuormitustasojen erilaisuudesta paikkansa pitäviä, jopa huomattavasti yksiselitteisemmin kuin niiden olisi muusikoiden keskuudessa vallitsevien, yleisten uskomusten mukaan pitänyt olla (Rossing 1983).

Osa opiskelijoistanikin kiinnostui kaiken aikaa karttuvan uuden tiedon soveltamisesta opetuskäyttöön. Akatemian harjoitusoppilaiden kanssa kovin pitkäkestoisiin seurantoihin ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta, koska oikeus opetusharjoittelussa oppilaana olemiseen oli korkeintaan kaksi vuotta. Niinpä erään oppilaan isä keksikin ajatuksen harjoituskoulun käynnistämisestä.

Voidakseen saada virallisen, tutkintojen antamiseen oikeutetun musiikkioppilaitoksen statuksen, koulullamme piti olla rehtori. Korkea-asteen kelpoisuudet eivät riittäneet niitä alemmille oppilaitostasoille, joten sopivimpana rehtorikandidaattina minun oli hankittava itselleni kelpoisuus.

Musiikkialan rehtorin tehtäviin kelpoistava koulutus, Kouluhallitus, 1989

Muusikoiden työtä fysikaalisessa maailmassa tapahtuvana fyysisenä työnä ei ollut juurikaan tutkittu vielä 1980-luvun alkupuolella. Suomessa jousisoittajien tuki-ja liikuntaelinten vaivoja olivat tutkineet enimmin tilastollisesti ja deduktiivisella otteella painottuen prof. Eira Viikari-Juntura ja tapaustutkimuksina dos. Martti Vastamäki. Lisäksi joitain tapausselostuksia ja kirjallisuuteen perustuvia spekulatiivisia haja-artikkeleita oli julkaistu neurologian, fysiatrian, foniatrian, psykiatrian, korva- ja työterveyslääketieteen aloilta.

Muusikkouteen liittyvässä perustutkimuksessa voin hyvällä omalla tunnolla väittää kuuluvani, yhdessä ohjaajieni kanssa, vähintäänkin Suomessa, tien raivaaja musiikkiin kliittyvän työfysiologisen tutkimuksenkin alalla. Tutkimusta tein ensin hengitysfysiologiaan keskittyen Laakson sairaalassa ohjaajani, silloisen dosentin, nykyisin prof. Yrjö Salorinteen kanssa, sensomotorisia tapahtumia mitaten dos. Dag Stenbergin ja autonomisen hermoston mukautumista sekä Yrjö Salorinteen että fysiologian tuolloisen apulaisopettajan Timo Huopaniemen ohjauksessa Siltavuorenpenkereellä. Kliinisfysiologisten päätelmien ja yhteenvetojen tueksi viimeistelin työn Laakson sairaalassa Yrjö Salorinteen johdolla, joka oli tosin kaikissa vaiheissa huolehtinyt tutkimukseni pysymisestä väylällä. Viimeistelyssä, ja raportin saattamisessa ymmärrettävään kieliasuun, antoi korvaamattoman ohjeensa ja tukensa dos. Ilkka Linnankoski (Teirilä 1998).

Väitöskirjani käsikirjoitus jätettiin esitarkastukseen keväällä 1992. Koska aiheeni oli monitieteinen, sille tarkastajan löytyminen Sibelius-Akatemiasta osoitteutui siinä määrin haasteelliseksi, että kokosin suoritukseni eri rekistereistä ja siirryin jatko-opiskelijaksi Jyväskylä yliopistoon, jossa oli sekä musiikkikasvatuksen että luonnontieteiden koulutusohjelmia ja asiantuntemusta. Vaikka tutkimukseni oli luonnontieteellinen, väittelin kuitenkin musiikkipedagogiikasta, jonka käyttöön olin soveltanut fysiologisen tutkimukseni tulokset.

Filosofian tohtori (FT), pääaineena musiikkikasvatus, Jyväskylän yliopisto 1998

Vuosituhannen vaihteessa yksityiselämäni pyörteet imaisivat tutkimustyön toviksi uppeluksiin. Mieheni sai mieleisensä viran Turusta. Vanhemman sukupolven tarpeista huolehtiminen ja matkustamien kahden kodin ja työpaikkakunnan välillä veivät kaiken liikenevän ajan, jota söivät myös terveydelliset ongelmani. Motivaatiotanikin laski havainto siitä, miten vaikeaa on saada oman alan opetusajatteluun vakiinnutettua uutta tutkimustietoa.

Tieteellisesti orientoitunutta pedagogista tutkimusta kyseenalaisti antiikin kreikkalaisesta mytologiasta innoituksensa saanut pedagoginen koulukunta. Sen kannattajat saivat tukijoita
melko yllättäviltäkin tahoilta. Oletettavasti kannatus perustui idean kauppamiesten valikoiviin kuvauksiin tuotteestaan. Itse tutustuin menetelmään ohjauksessani olleen opiskelijan gradun aineistossa. Tiede- ja taideyhteisöjen erilainen viestintäkulttuuri osoittautui useankin dokumentoidun tapauksen perusteella melkoiseksi väärinymmärrysten, jopa vakavien kiistojen, käynnistäjäksi.

 

Kodaly-seuran kongressi pidettiin Suomessa, Jyväskylän yliopistossa, kesällä 2001. Kun prof. Matti Vainop pyysi minut pitämään sinne esitelmän musiikin merkityksestä valtarakenteissa, päätin perehtyä lähemmin esimerkkeihin viestintätraditioiden ristiriidoista. Luontevan selityksen, ainakin varteenotettavan selitysvaihtoehdon, tarjosi yhteisöjen erilainen ilmaisutraditio. Tiedeyhteisön kielen viestintä on yksiselitteisyyttä tavoitteleva, vieläpä tiukkaa muotorakennetta noudattava, käsitteellinen kieli. Taideyhteisössä sen sijaan ollaan taipuvaisia sanattomaan ilmaisuun eleitten, ilmeitten ja äänenpäainojen keinoin, jopa käsitteitäkäytettäessä lukemaan rivien välistä (Teirilä 2002).

 

 Näyttötutkintomestari, OPM/Helia, asiantuntijakoulutus, 2007

Kielikysymyksen havahduttamana aloin itsekriittisesti tarkastella omaa terminologiaani. Koko se
hyvinvoinnin ylläpitämisen keinojen kuvaamiseen käyttämäni sanasto, anatomia, fysiologia, patofysiologia, patologia ja monet muut, vieläkin eksoottisemmat ilmaisut eivät täsmällisissä merkityksissään ole arkikielessä itsestäänselviä. Sen sijaan ergonomia oli terminä yleistynyt ja oli keskeisessä merkityksessään jo kotiutunut puhekieleen. Kun Kuopion yliopistossa oli tarjolla avoimen yliopiston opintojaksona ergonomian perusopinnot, päätin aloittaa sitä tietä tutkimustulosteni muokkaamisen helposti ymmärrettävälle kielelle. Tutkimustulosteni soveltamiseksi hyötykäyttöön laadin Helsingin Konservatoriolle
ergonomiaosaamisen kriteerit näyttötutkintomestarikoulutukseni opinnäytetyönä.

 

Tervystieteiden kandidaatti (TtK) 2014

Ergonomia-käsitteen laaja merkitys yllätti, ja myös motivoi, minut jatkamaan opintojani aiheen parissa. Kun vihdoin oivalsin käsitteellä tarkoitettavan (nykymäärittelyn mukaan) hyvinvoinnin suojelemista terveyden edellytyksiä ylläpitämällä ja sairastumisen uhkia torjumalla kaikilla elämänalueilla, avarsin tarkasteluani musiikkiammatteja laajemmalle. Toisaalta muusikot epätyypillisine töineen edustivat monista asioista muille aloille sovellettavissa olevia, kärjistäviä esimerkkejä ammateista, joiden toimivalta työterveyshuollolta edellytetään tarkkaa äärimmäisten ammatillisten taitojen tiedostavaa tunnistamiskykyä (Awareness of Professionally Ultimate Skills = APUS).

Selvittääkseni kuinka hyvin muusikoita hoitavien terveydenhuollon ammattilaisten musiikkialan tuntemus on työn vaatimusten tasalla, käynnistin kyselytutkimuksen. Tiedustelin vastaajilta oliko heillä ollut turhauttavia terveydenhuoltokokemuksia. Jokseenkin kahdella kolmasosalla oli käynyt niin, että heidän työkykyisyyttään arvioitaessa oli jätetty huomiotta työn normaalityöstä poikkeavia piirteitä. Eihän viulisti voi hoitaa kunnialla työtään, jos vaikkapa vasemman käden pikkurilli on lastoitettuna. Suuri osa virheellisiksi koetuista diagnooseista oli kuitenkin vähemmän ilmeisiä. Tilanne oli se, ettei muusikko itsekään ollut pitänyt jotain työnsä vaatimusta muiden töiden työkykyvaatimuksista poikkeavana. Ongelma syntyi siitä, että työhön liittyvä hiljainen tieto käsitteellistettiin vasta hädän hetkellä. Silloin se ei enää ehtinyt mukaan alan työkykymäärittelyn kriteereihin, jotka puolestaan sitovat terveydenhuoltoa ja Kelaa sairauslomien myöntämisen perusteina (Teirilä ja Räsänen 2015 ja 2016).

Terveystieteiden maisteri (TtM), pääaineena ergonomia, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio, 2015

Lapsena käytännössä ammatilliset opintonsa aloittaneet muusikot tekevät suuren osan työtään hiljaisen tietämyksensä varassa. Siksi heillä mitä todennäköisimmin on muita ammattikuntia enemmän tutkimattomia muuttujia ammattinsa fyysisessä suorittamisessa. Päätin laajentaa muusikoiden työfysiologista tutkimusta nyt koko muusikkokunnan ammattikirjoon tunnistettuani ensin soitinkohtaisen kysymyksenasettelun avaamalla hiljaista tietoa mittausten oikeaksi kohdentamiseksi. Tutkimussuunnitelmani hyväksyttiin keväällä 2017 Itä-Suomen yliopiston terveystieteellisessä tiedekunnassa. Ohjaajinani ovat prof. Kimmo Räsänen (pääohjaaja),  prof. Yrjö Salorinne ja dos. Ilkka Linnankoski.

Tohtoriopiskelija Itä-Suomen yliopistossa keväästä 2017 alkaen

Kaikkiaan työhistoriaani on kuulunut, edelliset mukaanlukien ja niiden ohessa, muunmuassa
– oboen- ja pianonsoiton sekä musiikinteorian ja kamarimusiikin opetusta useissa musiikkiopistoissa, Helsingin Konservatoriossa, Jyväskylän konservatoriossa, Metropoliassa, Turun musiikkiakatemiassa ja Sibelius-Akatemiassa – opetusaineina pedagogiikka, musiikkifysiologia- ja ergonomia sekä tutkielmien ohjaus luento- ja periodiopetuksena Helsingin Konservatoriossa, Jyväskylän konservatoriossa, Metropoliassa, Turun musiikkiakatemiassa, Jyväskylän yliopistossa ja Sibelius-Akatemiassa. Piipahtaanut olen myös Tallinnan musiikki- ja tanssiakatemiassa. Sibelius-Akatemian puhallinpedagogiikan täydennyskoulutusta suunnittelin, organisoin ja johdin vuosikymmenten vaihteessa1980- ja 1990-luvuilla.

Apurahoja olen saanut vuosina 1985 – 2000 seuraavilta: Kulttuurirahasto, Wihurin rahasto, Taiteen keskustoimikunta ja Gyllenbergin säätiö.

Lähteet joihin sisältyvät projektin kannalta keskeisimmät omat julkaisuni

– RossingThomas D. The science of sound. Addison Wesley, Reading, Massachusetts 1983
-Teirilä Marjatta. Emotionaalinen valta ja vaikuttaminen musiikissa. Kodaly-seuran vuosikirja 2002.
Jyväskylä
– Teirilä Marjatta (1998). Physiology of wind-instrument playing and the implications for pedagogy.
Jyväskylä studies in the arts 66. Jyväskylän yliopisto.
-Teirilä Marjatta & Räsänen Kimmo. Awareness of professionally ultimate skills in musicians. Musicians’Health and Performance 2nd Conference. June 10-12, 2015. Odense, Denmark.
– Teirilä Marjatta & Räsänen Kimmo. Musicians’ opinions on prevention activities against occupational symptoms. NES2016, Kuopio.
– Teirilä Marjatta ja Salorinne Yrjö. Soittoon liittyvät haitalliset oireet ammattimuusikoilla.
Teoksessa Kurkela K (toim.): Näkökulmia musiikkiin. SIC 3: 127-142. 1990. Sibelius-Akatemia.
Helsinki.

Sinustako säveltäjä – kokeile viikko ilmaiseksi

Säveltäjä ammattinimikkeenä kuulostaa joko kovin juhlalliselta tai sitten ihan päinvastaiselta, riippuen siitä kuka, ja missä yhteydessä, sanaa käyttää. Onhan arkikieleen, kehnoimmillaan, pesiytynyt ilmaisuja kuten säveltää merkityksessä valehdella. Siinä merkityksessä säveltäjä siis tarkoittaisi valehtelijaa. Ammattinimikkeenäkään säveltäjä ei ole suojattu, vaan siten voi itseään tituleerata kuka tahansa, mikäli haluaa sellaiseksi itseään kutsuttavan.

Säveltäjä sanan alkuperäisessä merkityksessä tarkoitaa ihmistä, joka tekee sävellyksiä. Sävellysten koko tai laatu ei ole käsitettä rajaava tekijä. Sen sijaan säveltäjä voi olla harrastelija tai ammattilainen. Yleensä tie ammattisäveltäjäksi alkaa harrastuksesta, joka kokemuksen ja opintojen karttuessa saattaa johtaa ammattiin.

Verkkomusiikkiopiston avulla voit aloittaa harrastamisen, jossa luot äänistä taidetta. Kokeilemalla voit rakentaa erilaisia äänimaisemia, joissa elementteinä voivat olla niin ympäristösi äänet kuin soivat säveletkin. Aluksi varmaan syntyy tilanteen mukaan muuttuvia improvisaatioita. Toistuvien kokeilujen kautta ne alkavat yleensä löytää vakiintuneita muotoja, joita voit opetella merkitsemään muistiin. Ensimmäinen näin synytnyt muistiinpanosi voikin sitten olla ensimmäinen sävellyksesi, josta tie voi jatkua kuinka pitkälle tahansa, valinnoistasi riippuen.

Rekisteriseloste

Verkkomusiikkiopiston rekisteriseloste

1. Rekisterin pitäjä

Verkkomusiikkiopisto

2. Yhteyshenkilö

Marjatta Teiriläpuh. 0400965792

3. Rekisterin nimi

Verkkomusiikkiopiston oppilasrekisteri

4. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Yhteydenpito oppilaisiin/huoltajiin opintoihin liittyvissä asioissaOpintosuoritustietojen tallentaminenTiedottaminen mahdollisista opetustarjonnan ja toimintatapojen muutoksista ja täydennnyksistä

5. Reksiteriin tallennettavat tiedot

Oppilaan nimi, henkilötunnus ja yhteystiedot sekä, oppilaan ollessa alaikäinen, oppilaan huoltajan yhteystiedot Oppilaan oppiainevalinnat Oppilaan suoritusten arviointitiedot Oppilaan opiskeluhistoria Muita tarpeellisia opiskeluun liittyviä tietoja mahdollisten todistusten kirjoittamista varten

6. Rekisterin säännönmukaiset tiedonlähteet

Oppilaan/huoltajan antamat tiedot ja toimittamat todistukset Oppilaan ensisijainen/edellinen oppilaitos voi luovuttaa Verkkomusiikkiopistoon niitä julkisia tietoja, jotka ovat välttämättömiä tarkoituksenmukaisten opetusjärjestelyjen laatimiseksi Verkkomusiikkiopistossa (L621/1999 § 16 mom.3)

7. Tietojen luovuttaminen

Rekisteristä luovutetaan oppilaan suoritustietoja  mahdolliselle ensisijaiselle oppilaitokselle, oppilaalle ja alaikäisen oppilaan huoltajalle sekä opetushallitukselle viranomaistiedonkeruiden mukaisesti.

8. Tietojen luovutus EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelle

Rekisterin tietoja ei siirretä EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelle.

9. Rekisterin suojaus

Oppilasrekisterin ensisijaisena tarkoituksena on säilyttää oppilaitten suoritustietoja. Siksi niiden on oltava kaikkien heitä oppilaitoksessa opettavien saatavilla tarvittaessa. Tiedot ovat salasanalla suojattuina digitaalisessa tietojärjestelmässä, jonne opettajille annetaan salasana. Tietokonetta, jonne tiedot on tallennettu säilytetään lukitussa huoneessa koneella, jolla ei ole internet-yhteyttä. Jokaisella käyttäjällä on oikeus käsitellä vain niitä henkilötietoja, joita hän tarvitsee työtehtävässään. Tietoja käsittelevällä on elinikäinen vaitiolovelvollisuus rekisterissä oleviin, henkilöihin yksilöitäviin tietoihin.

Tiedoja säilytetään myös manuaalisessa järjestelmässä jota säilytetään lukitussa huoneessa lukitussa arkistokaapissa.

10. Rekisteritietojen arkistointi ja hävittämien

Rekisteritietoja arkistoidaan 10 vuotta oppilaan viimeisimmästä suorituksesta. Sen jälkeen yksilöidyt arkistotiedot, eli henkilötiedot ja niiden kytkentä tilastotietoihin hävitetään.

11. Rekisteritietojen tarkastaminen ja korjaaminen

Oppilaalla ja alaikäisen oppilaan huoltajalla on oikeus nähdä oppilaan rekisterissä olevat tiedot. Tällöin tietojen pyytäjän on voitava yksiselitteisesti todistaa henkilöllisyytensä ja, huoltajan kyseessä ollen, tarkastusoikeuden edellyttämä suhteensa oppilaaseen. Tarkastusoikeuden evääminen on mahdollista vain hyvin eriyisistä syistä (HetiL 27 §).

12. Kielto-oikeus

Opilaalla/ alaikäisen huoltajalla on oikeus kieltää myös oppilaan julkisten nimi- ja osoitetietojen luovuttamisen oppilaitoksen ulkopuolisiin tarkoituksiin kuten erilaisiin henkilömatrikkelelihin ja tutkimustarkoituksiin.

Oppilaiden nimitietoja voidaan julkaista oppilaitoksen vuosikertomuksissa yleisesti vakiintuneen käytännön mukaisesti. Oppilas/alaikäisen huoltaja voi kuitenkin kieltää tietojen julkaisemisen.

13. Sisäisen rekisteritoiminnan ohjeet

Opettajat ja muu henkilöstö noudattavat Verkkomusiikkiopiston sisäisiä rekisterinkäsittelyohjeita. Tähän on järjestetty erillinen henkilöstön koulutus jokaiselle työntekijälle.

Insert Image

Opetussuunnitelma

Verkkomusiikkiopiston opetussuunnitelma

Opetussuunnitelmamme taiteen perusopetuksen täydennyskursseihin ja aikuisille suunnattuun taiteen perusopetukseen ja täydennyskoulutukseen on kehitteillä sitä mukaa kun Itä-Suomen yliopistossa meneillään olevasta tutkimuksesta muusikoiden ergonomiasta uutta tietoa saamme.

Opetussuunnitelmamme runko, tavoitteet ja toteutus noudattavat taiteen perusopetuksen vuonna 2004 vahvistettuja perusteita seuraavin poikkeuksin:

  1. Täysimääräisesti tavoitteellisena se on suunnattu ensisijaisesti niille harrastajille, jotka eivät sisälly ikänsä puolesta taiteen perusopetuslaissa määriteltyyn ikäryhmään.
  2. Täydennysopetuksena hankalien opintomatkojen takana lähiopetuspisteestä opiskeleville, taiteen perusopetuksen piirissä musiikkia opiskeleville suunnatut opintojaksot ovat sisällöltään taiteen perusopetuksen oppimistavoitteiden mukaiset sellaisina, kuin ne on laajan oppimäärän opetussuunnitelmissa laajimmillaan määritelty.
  3.  Järjestämme myös musiikin ja muiden  taiteiden välistä opetusta harrastustavoitteisesti sekä “taiteena taiteen vuoksi” että erilaisina hyvinvointitavoitteisina, soveltavina taideinterventioina.
  4. Tuotteistamme muusikoiden ja muiden epätyypillisten ammattien ergonomiasta saamiamme tutkimustuloksia välittömästi pedagogiseen käyttöön.
  5. Raportoimme viiden vuoden seurantatutkimuksessa millaisia ergonomiavaikutuksia ennen muuta muusikoille ja musiikin harrastajille on äärimmilleen viedyn, konstruktivistisen oppimisideologian (nk. mestarilaulajamalli) toteuttamisessa musiikin opetuksessa verrattuna perinteiseen opetustraditioon, kun kummallakin ryhmällä on sama oppimateriaali käytössään.

Yhteistyötahojamme  ovat:

– Pia Karaspuro
(tanssitaide; kuvataide)
– Auli Lipponen
(musiikkiterapia)
– Eilakaija Sippo
(sanataide; ilmaisutaito)
– Matti Soppela
(arkkitehtuuri)
– Milja Utunen
(kuvataide; ilmaisutaito; taideterapia)
– Cleac Oy
(etäopetusympäristö)
– Fabulous Bäckström Brothers
(musiikki; sirkus-; näyttämö-; oopperataide)
– MusaEdu
(paikkakuntakohtainen lähiopetus)

– Vantaan Musiikkiopisto (klassisen ja rytmimusiikin tasosuoritukset)

– Palmgren konservatorio
(musiikiteknologia ja rytmimusiikki sekä niiden ammatilliset näytöt)

– Helsingin Konservatorio (klassisen musiikin ammatiilliset näytöt)

– Kittilän kunnan koulutoimi (integraatio kouluopetukseen)